25.09.2018

Johanna Kainun olohuone valittiin Kokkolan kauneimmaksi

Kokkolan RSA-messuilla Kaunein olohuone -kilpailun voitti kokkolalainen Johanna Kainu. Avain Säästöpankin tarjoamassa kilpailussa messuyleisö äänesti ammattilaisten suunnittelemista olohuoneista kauneimman. Messuilla annettiin yhteensä 1020 ääntä ja voittaja sai reilut 40% annetuista äänistä.

Kainu on sisutuksen intohimoinen harrastaja ja viime keväänä Kankurin sisustuskoulusta valmistunut sisustaja. Hänen viimeisin kohteensa on ollut oman kodin suunnittelu. Koulutuksen kautta hän innostui tarjoamaan sisustussuunnittelua myös yksityisiin koteihin.

Kaunein olohuone -kilpailun voittaja saa palkinnoksi matkan Tukholmaan ensi helmikuussa – kaupungissa järjestetään tuolloin ”Stockholm furniture & light -fair”. Kyseessä on Pohjois-Euroopan suurin ja merkittävin sisustusalan tapahtuma.

Äänestäneiden kesken arvottiin myös palkinto, Sonyn 55” taulu-tv. Sen voitti Johanna Venho Kalajoelta.



Kaikki uutiset »